Työmaa naapurina

Lukuaika 2 min

Isot rakennustyömaat eivät ole kovinkaan näkymättömiä: ne aiheuttavat melua ja uusia järjestelyitä tuttuihin ajo- ja kevyenliikenteen reitteihin. Jotta työmaa ja asukkaat voivat elää sulassa sovussa naapureina, toimiva viestintä on tärkeää.

Lahden eteläinen kehätie on valtava hanke, johon kuuluu valtatie 12, osuuden rakentaminen ja maantien 167 sisääntulotien parantaminen. Työt maantiellä 167 käynnistyivät keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta työt alkoivat vuosi myöhemmin.

Tavoiteaikataulun mukaisesti valtatie 12 avataan liikenteelle vuoden 2020 lopulla. Alueella paiskitaan siis töitä vielä noin kahden vuoden ajan.

Teknisesti haastavaa 1B-osuutta Lahdessa rakennetaan allianssimallilla. VALTARI – allianssin osapuolet ovat Väylävirasto, Lahden kaupunki, Hollolan kunta sekä rakentajana Skanska Infra Oy ja suunnittelutoimistona Pöyry Finland Oy.

”Haluamme olla hyvä naapuri”

Tarja Kojo
Tarja Kojo
Tarja Kojo työskentelee Pöyryllä maisemasuunnittelijana ja vastaa myös VALTARIn työmaaviestinnästä.

”Työmaa on monien kotien vieressä, ja me haluamme olla hyvä naapuri. Tarkoituksena on, että meiltä saa hyvin tietoa ja meihin saa myös halutessaan helposti yhteyden”, toteaa Tarja. Toimivat viestintäkanavat asukkaiden suuntaan antavat myös työmaalla rauhan keskittyä rakennustöihin ja lisäävät positiivista suhtautumista hankkeeseen.

Tarjan mukaan ulkoisen viestinnän lisäksi myös sisäinen viestintä on olennaista.

”Työtahdissa ja ilmapiirissä näkyy selvästi, milloin tieto kulkee saumattomasti. Kun kaikki ovat tietoisia siitä, mitä kukin tekee ja milloin, vältytään myös päällekkäisiltä töiltä.”

Tieto kilahtaa kännykkään

Tarjan mukaan suurien hankkeiden viestinnän hankaluutena on usein tavoittavuus. Miten tavoittaa kaikki asukkaat, joita esimerkiksi meluhaitat koskevat?

Lahden eteläinen kehätie -hankkeella on käytössä omat verkkosivut, Facebook- ja Twitter-tilit, uutiskirje, viikkotiedotteet, asukastilaisuudet ja työmaan lähellä sijaitsevat infotaulut. Tarvittaessa tiedotteet jaetaan suoraan kotitalouksiin.

Näiden lisäksi VALTARI-työmaalla on otettu käyttöön Elisa Dialogi -palvelu, joka mahdollistaa tekstiviestien lähettämisen suurelle yleisölle.

Tekstiviestipalvelua käytetään tiedottamaan asukkaita hankkeessa rakennettavan Liipolan kalliotunnelin louhintaräjäytyksistä. Kaikille numeronsa ilmoittaneille lähetään viesti noin 20 minuuttia ennen räjähdystä.

”Jos esimerkiksi omistaa ääniä säikkyvän lemmikin, voi lykätä lenkkiä tai kipaista takaisin kotiin lenkiltä varoituksen ansiosta. Olemme saaneet oikein hyvää palautetta tästä, ja palvelun tilaajia on nyt noin 350”, toteaa Tarja.

Kaikki kanavat käytössä

Tekstiviestipalvelun avulla asukkaat pyritään pitämään paremmin ajan tasalla heidän elämäänsä mahdollisesti vaikuttavista asioista. Tarjan mukaan tämä onkin juuri se tärkein syy, miksi digitalisaation mukanaan tuomat uudet viestintäkanavat ovat isoille rakennus- ja infrahankkeille niin hyviä työkaluja.

”Nyt meillä on käytössä huomattavasti enemmän kanavia, joiden avulla voimme tavoittaa juuri oikeat ihmiset. Kaiken lisäksi ihmiset voivat myös valita, mikä kanava heille on mieluisin: toinen voi haluta tulla asukastilaisuuteen, kun taas toinen haluaa mieluiten vain tekstiviestin eikä muuta.”

Uudet kanavat ovat helpottaneet myös sisäistä viestintää: Valtari-työmaalla on esimerkiksi otettu käyttöön digitaaliset näytöt, joissa julkaistaan työntekijöitä yhteisesti koskevaa tietoa.

”Haluamme viestiä hankkeesta avoimesti lähiympäristön asukkaille. Toimiva viestintä ja digitalisaation rohkea hyödyntäminen ovat myös meidän etumme: kun tieto kulkee, saamme työskenneltyä tehokkaammin. ”

Näin digitalisaatio auttaa suuria rakennus- ja infrahankkeita:

Nopeus

Moni rakennustyömaan asia on saatava ihmisten tietoon nopeasti: esimerkiksi tekstiviesti on työntekijöiden helppo lähettää itse juuri tarvittavana ajankohtana.

Tavoittavuus

Uusien kanavien avulla voidaan tavoittaa entistä suurempi joukko hyvinkin erilaisia ihmisiä, joista jokainen käyttää juuri itselleen sopivaa kanavaa – oli se sitten tekstiviesti tai sosiaalinen media.

Personalisointi

Eri ihmisiä kiinnostavat eri asiat riippuen esimerkiksi siitä, miten lähellä rakennustyömaata heidän kotinsa sijaitsee. Digitalisaatio mahdollistaa viestien personalisoinnin, jolloin jokainen asukas saa tietää juuri häntä koskevat asiat.

Kuva: Timo Takala