Treon tekee IoT:sta asiakkaalle helppoa

Tamperelaisen Treonin IoT-sensoriteknologia sopii niin kiinteistöjen kuin teollisuuspumppujenkin valvontaan. Langaton NB-IoT-verkko mahdollistaa yhä useamman sensorin saumattoman yhteispelin.

”Yksittäisen paperikoneen IoT-ratkaisut eivät meitä vielä kiinnosta, mutta kun puhutaan paperitehtaan 300 pumpun varustamisesta sensoreillamme, kiinnostuksemme herää välittömästi”, tamperelaisen Treonin toimitusjohtaja Joni Korppi kuvaa yhtiön fokusta.

Loppuvuodesta 2016 perustettu Treon on erikoistunut monipuolisiin valvonta-analytiikan IoT-sensoriratkaisuihin, jotka hyödyntävät Elisan uutta langatonta NB-IoT-verkkoa.

”Maailmassa nähtiin nopea matkapuhelinten määrän kasvu, joka nyt on pysähtynyt noin 8 miljardin laitteen tuntumaan. Arvioiden mukaan IoT:tä hyödyntävien sensorien määrä kasvaa muutamassa vuodessa noin 20 miljardiin laitteeseen. Keskitymme alueisiin, missä niitä tarvitaan eniten”, Korppi linjaa.

Vahva osaaminen matkapuhelimien valmistuksesta

Yhtiön tausta on juuri matkapuhelimissa. Korppi ja kuusi muuta perustajajäsentä tekivät pitkän ura Nokian ja Microsoftin puhelimien tuotekehityksessä. Perustamisvaiheessa Treon saikin vauhtia Microsoftin start up -putken rahoituksesta.

”Valmistamamme laitteet sisältävät radiotekniikkaa, ohjelmistoja ja designia, siis samoja osia kuin puhelimetkin. Harvasta yrityksestä löytyy yhtä laajaa ja testattua kokemusta.”

Alkumetreillä Treon profiloitui tuotekehitystalona muille yrityksille. Se on esimerkiksi päivittänyt toisen tamperelaisyrityksen, HappyOrNotin asiakastyytyväisyyden mittauslaitteistoa.

”Tuotekehitys kumppaniyrityksellemme on tärkeää tulorahoituksellemme. Samalla tähtäämme ennen kaikkea yhä monipuolisemman oman tuotevalikoiman rakentamiseen”, Korppi kertoo.

Keskeisiä asiakkaita Treonin IoT-sensoreille ovat esimerkiksi kiinteistöyhtiöt ja teollisuus.

Valmis paketti auttaa IoT-polulla alkuun

Hyvä esimerkki Treonin tuotteista on Helppo IoT -palvelu, jonka yhtiö julkaisi maaliskuun alussa ohjelmistoyhtiö Wapicen kanssa. Elisan sim-korteilla toimiva, kuukausimaksullinen palvelu koostuu Wapicen pilvestä, Treonin gateway-reitittimestä ja halutusta määrästä IoT-sensoreita.

”Salkkuna myytävä paketti on täysi avaimet käteen -palvelu jokaiselle, joka haluaa hyödyntää IoT:n mahdollisuuksia ilman sen suurempaa teknistä osaamista. Se luo asiakkaalle arvoa heti, kun töpseli laitetaan seinään.”

Palvelu sopii esimerkiksi kiinteistöyhtiölle, jotka haluavat valvoa kiinteistöjensä sisäilman laatua. Laitteisto kykenee hyödyntämään aiempien data-yhteyksien lisäksi myös Elisan uutta langatonta NB-IoT-verkkoa. Se mahdollistaa IoT-sensorien sijoittamisen aikaisempaa monipuolisemmin.

NB-IoT -verkon hyödyt näkyvät sensorien vähäisenä virrankulutuksena ja mahdollisuutena kytkeä suuri määrä laitteita samaan langattomaan verkkosoluun.

”Kun Elisa avasi NB-IoT-verkon alueellemme, pääsimme heti testaamaan tuotteitamme ja tekemään rasitustestejä aidossa ympäristössä. Maailmalla tällainen olisi mahdotonta, ja juuri siksi se on meille älyttömän tärkeää”, Korpi iloitsee.

Elisan NB-IoT-littymän voi tilata Oma Elisa -verkkopalvelusta. Elisa voi avata NB-IoT-verkon missä päin Suomea vain.

Sulzer vie Treonin mukanaan maailmalle

NB-IoT-tekniikan alkutaipale on vaatinut pioneeri-henkeä niin yrityksiltä kuin verkkoyhtiöiltäkin.

”Virheiden löytäminen alkuvaiheessa on ollut korvaamatonta. Halusimme lähteä liikkeelle ajoissa, ottaa kehitysvaiheesta oppia ja kilpailuetua. Ajattelemme tässä Elisan kanssa samoin”, Joni Korppi kertoo.

Treonin kasvustrategiana on liittoutua oman alansa pioneerien kuten Elisan kanssa ja napata asiakkaita omien segmenttiensä globaaleista huippuyrityksistä, jotka voisivat hyötyä IoT-teknologiasta.

Hiljattain Treon ja maailman johtaviin pumppuvalmistajiin kuuluva sveitsiläinen Sulzer sopivat Treonin IoT-sensorien käytöstä pumppujen valvomiseksi.

”Tähtäämme nopeaan kansainväliseen kasvuun oman alansa johtavien toimijoiden kanssa. Heillä kaikilla on vahva jakeluverkosto, mikä toimii erinomaisena kanavana ratkaisuillemme. Olemme kiitollisia heille luottamuksesta ja näemme nyt ensiaskeleita yhteisestä menestyksestä.”

Narrowband IoT (NB IoT) = Narrowband IoT on esineiden internetiä varten suunniteltu 5G-teknologia. Sillä on hyvä läpäisykyky ja laaja peitto.  Se kuluttaa vähän energiaa ja mahdollistaa pitkät akun kestot ja alhaiset kustannukset. Narrowband IoT on myös yhteensopiva nykyisen 4G-verkon kanssa.