Teollisuusalan kärkeen syöksytään digitaalisilla palveluilla

Teollisuuden alan jätit ovat jo pitkällä digitalisoitumisessa ja vaativat toimivia ja helppoja ratkaisuja myös alihankkijoiltaan ja valmistajiltaan. Osittain tästä syystä pienillä ja keskisuurilla teollisuuden toimijoilla on kiire digitalisoitua. Mitä nopeammin ratkaisuja keksitään, sitä suuremman kilpailuedun yritys voi siitä saada.

Premetec on yksi näistä yrityksistä, joille digitalisoituminen on ajankohtaista. Alihankintaan ja sopimusvalmistukseen keskittynyt yritys toteuttaa asiakkailleen esimerkiksi erilaisia koneistus-, puristin- ja muovituotteita aina yksittäisistä osista laajoihin kokonaisuuksiin saakka. Asiakkaina Premetecillä on muun muassa prosessiteollisuuden, terveyden ja hyvinvointiteknologian ja muita teollisuuden alan yrityksiä.

Premetecin toimitusjohtaja Paavo Linna on työskennellyt metallialalla jo parikymmentä vuotta.

”Perustimme Premetecin reilut kaksi vuotta sitten ostamalla toisen yrityksen liiketoiminnan, eli periaatteessa liiketoimintamme on peräisin 1980-luvulta. Vanhassa yrityksessä asiat oli pitkään tehty perinteisellä tavalla: asioita kirjoitettiin paperilapuille, eikä sähköisiä järjestelmiä ollut juurikaan käytössä”, kertoo Paavo.

Tehdas näkyviin tietokoneen ruudulle

Premetecilla alettiin lähes välittömästi yrityksen perustamisen jälkeen pohtia, miten he voisivat uudistaa toimintaansa ja erottautua kilpailijoista.

”Paperilappujen täyttämisen sijaan halusimme lisätä kaikkeen toimintaamme älyä: eli tietoa kerättäisiin ja asioita ohjattaisiin mieluummin digitaalisesti kuin kynän kanssa. Uudistamisen takana oli halu tehostaa toimintaa ja helpottaa myyntiä”, toteaa Paavo.

Yksi ratkaisu tähän on ollut Digital Twin -käyttöliittymä, jota Premetec kehittää parhaillaan yhdessä Elisan ja ekosysteemikumppani Process Geniuksen kanssa. Käytännössä kyseessä on suunnittelumallien pohjalta tehty, selaimessa toimiva 3D-mallinnus tehtaasta.

”Ehkä kaikkein tärkein ominaisuus kannaltamme on se, että käyttöliittymän avulla pystymme seuraamaan tehtaan prosesseja ilman, että meidän tarvitsee oikeasti olla paikan päällä. Asiakkaillemme todella hienoa taas on se, että he näkevät siitä suoraan esimerkiksi sen, miten paljon meillä on vapaana kapasiteettia ja missä heidän omat tuotteensa ovat menossa tuotannossamme.”

Tämän lisäksi on hyvin tehokasta, että samaan käyttöliittymään pystyy liittämään valtavan määrän dataa esimerkiksi prosessien vaiheista, turvallisuudesta ja huoltotilanteesta. Silloin on huomattavasti helpompi esimerkiksi nähdä, milloin koneet tarvitsevat huoltoa ja milloin huolto olisi parasta toteuttaa.

Tällä hetkellä tehtaan mallinnus on valmis ja parhaillaan käyttöliittymää täydennetään keräämällä tietoa tehtaan koneista. Digital Twinin lisäksi Premetec on ottanut käyttöönsä myös digitaalisen tuotannonohjaustaulun, joka helpottaa työn ohjaamista.

Ketterää kommunikointia

Paavon mukaan Digital Twinin kaltaiset digitaaliset rajapinnat antavat teollisuuden alan yrityksille todellisen kilpailuedun.

”Käyttöliittymän avulla voimme kirjaimellisesti näyttää asiakkaillemme, miksi palveluitamme kannattaa ostaa. Kaukaisesta tehtaasta on digitalisaation ansiosta tullut konkreettista. Kun käytössä on digitaalinen rajapinta, johon sekä meillä että asiakkaalla on pääsy, kommunikointi helpottuu huomattavasti.”

Myös Premetecin asiakasyrityksen Valmetin kehitysjohtaja Tuomo Luhanko on asiasta samaa mieltä: ”Molemminpuolinen läpinäkyvyys avaa ovia tehokkuudelle ja ongelmien välttämiselle. Perinteisten raja-aitojen hälventäminen on luultavasti se suuntaus, jonka tulemme näkemään toimitusketjun digitalisaatiossa.”

Paavon mukaan Premetecin tulevaisuus näyttää kaiken kaikkiaan hyvin digitaaliselta.

”Haluaisimme mielellämme digitalisoida niin paljon kuin pystymme, mutta tämä tapahtuu tietenkin pikkuhiljaa. Seuraavaksi olisi hyödyllistä digitalisoida esimerkiksi varastot, jotta näkisimme suoraan näytöltä missä mikäkin tuote on. Lisäksi haluaisimme automatisoida tilauksen niin, ettei meidän sisäisesti enää tarvitsisi nähdä vaivaa asiakkaiden tilausten kirjaamiseen”, luettelee Paavo päättäväisenä.

Mitä digitaaliset palvelut voivat tarjota teollisuuden alan pienille ja keskisuurille yrityksille?

  1. Toiminnan tehostaminen: Digitaaliset palvelut helpottavat työntekijöiden työtä esimerkiksi automatisaation kautta. Kun osa töistä hoituu automaattisesti, jää työntekijöille aikaa muihin, tärkeämpiin tehtäviin.
  2. Kilpailuetu: Yritysasiakkaat kaipaavat alihankkijoiltaan ja valmistajiltaan helppoja ja hyödyllisiä palveluita. Nyt kannattaakin siirtyä toteuttamaan nämä toiveet digitaalisesti ennen muita kilpailijoita.
  3. Yhteistyön helpottuminen: Myös omien toimittajien ja kumppanien kanssa työskentely muuttuu tehokkaammaksi, kun molempien käytössä on yhteinen digitaalinen ratkaisu.

opas-icon

Lataa etävalvonnan ja -hallinnan opas

IoT tuo uutta tehokkuutta teollisuuteen. Mitä kaikkea uuden IoT-ratkaisun rakentamisessa on huomioitava?

LATAA OPAS