Täyttä turvaa sairaalaympäristöön

Näin Elisa uudisti Oulun yliopistollisen keskussairaalan puhelinjärjestelmän ongelmattomaksi.

Oulun yliopistollinen sairaala (OYS) on Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (PPSHP) hermokeskus. Vuosina 1969-1974 rakennettu ja yli 6000 työntekijän sairaala on henkilöstöltään Suomen suurimpia. Potilaspaikkoja on noin 900 ja se huolehtii yli puolen Suomen erityissairaanhoidosta.

Tämän vuosikymmenen alkupuolella PPSHP:ssä alettiin siirtyä lankaliittymistä mobiililiittymiin. Käyttökatkoksien ja yhteysongelmien määrä kasvoi mobiililiittymien myötä ja samalla lisääntyivät myös lankaliittymien käyttökatkokset ja häiriöt.

Aiemmin toimittiin riskirajalla

”Tuli muutama läheltä piti -tilanne. Ne uhkasivat pahimmillaan potilasturvallisuutta. Silloin irtauduimme aiemmasta operaattorisopimuksestamme ja päätimme kilpailuttaa operaattorin itse”, Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (PPSHP) vt. tekninen johtaja Sauli Kurttila muistelee.

PPSHP otti alkuvuodesta 2017 suurimmat operaattorit markkinavuoropuheluun, esitti minkälaisia sairaalan puheviestintäratkaisut olivat sekä minkälaisia ongelmia ja tarpeita heillä oli. Tuossa vaiheessa OYS:ssä oli 2100 lankaliittymää, noin 2000 Dect-puhelinta sekä 2600 mobiililiittymää. Myös puhelinvaihde oli elinkaarensa päässä.

Markkinavuoropuhelun kutsutuille annettiin kaksi viikkoa aikaa esittää ratkaisunsa PPSHP:lle. Nopeaa toimintaa tarvittiin, koska puhelinverkon jatkuvat häiriöt vaaransivat potilasturvallisuuden.

Sauli Kurttila, PPSHP

 

 

 

 

 

Elisa teki meille niin hyvän esityksen, että olisin voinut lähteä sen kanssa suoraan liikkeelle.”

Ratkaiseva asiakasymmärrys

Syksyllä 2017 järjestettiin varsinainen kilpailutus, jonka jälkeen Elisa valittiin yhteistyökumppaniksi tammikuussa 2018.

”Elisan ylivertaisuus näkyi siinä, että he ymmärsivät sairaalaympäristön erityistarpeet, jossa tarjotaan luotettavuutta ja toimivuutta. Heidän ratkaisussaan säilyi kiinteä puhelinvaihde, lankaverkko, DECT-puhelimet ja mobiililiittymät. Oli hyvä, ettei puhejärjestelmiä rakennettu internet-ratkaisujen päälle, vaan pitäydyttiin perusraudassa”, Sauli Kurttila kertoo.

Turvallisuus on ensisijainen asia sairaalan kaikissa toimissa. ”Meillä pitää olla sairaalan turvallisen toiminnan kannalta rinnakkain useita puhelinjärjestelmiä. Niin on aina ollut ja niin on edelleen.”

Oman puhelinkeskuksen ja talon sisäisen DECT-verkon tarve korostuu erityisesti poikkeustilanteissa, joissa ulkoiset yhteydet saattavat katketa. Laajan sairaalan sisäisten yhteyksien on silloinkin pelattava.

”Lääkäreiden ja päivystävien henkilöiden tavoitettavuus pitää olla sataprosenttista. Tämä ratkaisu takaa meille sen.”

Keväällä 2018 Elisan ja PPSHP:n asiantuntijatiimit pääsivät käytännön toimiin, mikä tarkoitti viikoittaisten suunnittelupalavereiden pitämistä, jatkuvaa ratkaisujen hakemista ja tiivistä tilanteesta tiedottamista OYS:n henkilökunnalle.

Uuden järjestelmän rakennustöihin päästiin loppukeväästä 2018 ja valmista tuli marraskuun lopussa.

”Tämä aika oli meillä jatkuvaa yhteydenpitoa, suunnittelua ja asioiden varmistamista. Elisan projektiryhmä hoiti ison homman rutiinilla, ammattitaitoisesti ja erittäin hyvin, hyvässä yhteistyössä telehuoltomme kanssa.”

Yhteistyö jatkuu aktiivisena

Hankkeessa uusittiin muun muassa 400 DECT-tukiasemaa, 4000 alaliittymän lankapuhelinvaihde, noin 4000 mobiililiittymää sekä lankapuhelinpäätelaitteet.

Uudet järjestelmät testattiin suunnitelmallisesti ja luotettavalla tavalla, jotta ne olivat käyttöönotossa sataprosenttisesti valmiina. Varasuunnitelma oli koko ajan ja kaiken varalta olemassa.

Vaikka puhelinjärjestelmän uudistushanke oli laaja kokonaisuus, ei yhteistyö ole jäänyt siihen vaan toimintaa kehitetään edelleen hyvällä sykkeellä.

Yksi kehityskohde on asiakaspalveluun kehitetty Orange Contact -puhelinpalvelu, jolla hoidetaan asiakkaiden takaisinsoitot. Toinen on Elisan ja Fonectan yhdessä toteuttama Fonecta Caller -palvelu. ”Henkilöstömme haluaa nähdä soittajatiedon silloinkin, kun soitto tulee vaihteen kautta. He haluavat suojata työntekonsa turhilta puheluilta.”

Elisalla on laitetoimittaja Mitelin kanssa työn alla puhelujen nauhoitusjärjestelmä, jotta PPSHP:llä on ongelmatilanteissa kaikki puhelut tallessa.

Vaikka jatkuva kehittäminen on Elisan ja PPSHP:n yhteistyön ytimessä, on yksi asia Sauli Kurttilalle yli kaiken. ”Meillä ei ole operaattorista johtuvia puhelinongelmia. Uuden puhelinjärjestelmän myötä saankin nukkua yöni hyvin. Siitä kiitos Elisalle.”