Taitaja-kilpailusta lentävä lähtö ICT-alan työuralle

Elisan ICT-asiantuntijat Markus Lintuala ja Mika Vilpo ovat jo varsin tuttuja kasvoja Taitaja-tapahtumissa. Kumpikin miehistä on ollut mukana kilpailun hurmoksessa sekä osallistujan että tuomarin saappaissa. Mika pääsi kokeilemaan taitojaan ensimmäisen kerran jo vuonna 2001, jolloin Tietokoneet ja -verkot otettiin ensimmäistä kertaa omana lajinaan mukaan Taitaja-kilpailuun.

”Tyypillisesti Taitaja-kilpailusta tulevat mieleen hyvin perinteiset alat, kuten rakentaminen, tekniikka ja erilaiset kädentaidot. IT- ja tietoverkko-osaamisessa on kilpailtu kansainvälisesti jo pidemmän aikaa, mutta ensimmäistä kertaa se oli Taitaja-lajina vuonna 2001. Tuolloin matkaan tarttui myös laatuaan ensimmäinen lajin Suomen mestaruus”, Mika muistelee.

Markus puolestaan kilpaili ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Vahvojen näyttöjen perusteella työura lähti lennokkaasti vauhtiin Elisan organisaatiossa heti kilpailun jälkeen. Taitaja-kisoissa Markusta on nähty vuoden 2009 jälkeenkin useasti, niin tuomarin kuin päätuomarinkin roolissa.

Vahvaa uudistamista ja lisää työelämälähtöisyyttä

Nuorien osaajien sparraaminen ja ICT-alan koulutuksen edistäminen ovat Markuksen ja Mikan sydäntä lähellä. He ovat myös uudistaneet Taitaja-kilpailua reippaalla kädellä yhdessä muiden järjestäjäorganisaatioiden kanssa.

–Kilpailuun on tuotu lisää työelämän elementtejä ja oikeita asiakas-caseja, muun muassa tehtävä service deskin tyypillisestä työpäivästä, Markus kertoo.

–Kilpailun teemojen osalta olemme pyrkineet tuomaan esiin sellaista osaamista, josta on ICT-kentällä tällä hetkellä kova kysyntä. Tuomaroinnissa katsomme teorian lisäksi myös paikoin reaktiivista osaamista, kuten tilannetajua ”asiakkaan” kanssa toimiessa, Mika jatkaa.

Vastuullisuus ammatillisen koulutuksen kehittämisessä on vahvasti läsnä Taitaja-konseptissa. ICT-alan osaamisen kannalta keskeiset teknologiat muuttuvat muutamassa vuodessa jo paljon, ja Taitaja-konsepti onkin loistava paikka tuoda ajankohtaisia osaamistarpeita esiin. Markus ja Mika ovat kouluttaneet Taitaja-kilpailijoiden lisäksi myös ammatillisen toisen asteen koulutuksen opettajia, ja tällä tavoin pyrkineet pitämään huolta, että alan koulutus pysyy mahdollisimman hyvin linjassa kehityksen kanssa.

Taitaja2019:ssä yhtenä aiheena pilvipalvelut

Tämänvuotisessa kilpailussa keskitytään yhtenä päivänä pilvipalveluihin. Finaalissa korostuvat asiakokonaisuuden hieman laajempi ymmärtäminen ja tiedonhakutaidot. Kaikki seitsemän finalistia kävivät kilpailun alla perehtymässä finaalitehtävään Markuksen ja Mikan vetämässä harjoituksessa noin kuukausi ennen itse finaalia.

–Harjoituksessa käytiin läpi etukäteen julkaistu finaalin esitehtävä, jota tullaan muuttamaan kilpailuihin enintään 30%. Teknologioina pilvipalvelutehtävässä olivat Office 365 ja Microsoft Azure, jotka ovat keskeisessä asemassa tämän vuoden finaalissa, selvittää Markus.

Huippuosaajat erottuvat joukosta

Kenties palkitsevinta tuomaroinnissa on huippuosaajien löytäminen. Markuksenkin tie Elisalle aukesi juuri Taitaja-kisan kautta. Aina ei ole itsestään selvää, että finaalin voittaja on se, jonka osaaminen laitetaan erityisesti merkille. Toisinaan finaalin viimeiseksi sijoittunut kilpailija voi olla se, jonka työskentely esimerkiksi asiakastilanteessa jättää erityisen vaikutuksen.

Jos Markukselta ja Mikalta kysyy loppukaneettia Taitaja19 kilpailusta kotiin vietäväksi, niin esiin nousee usealla asiakaskäynnilläkin todettu seikka – julkipilvi tulee, halusit tai et!

–Vanha palvelinmaailmakaan ei tule poistumaan, mutta se muuttuu koko ajan. Usein onkin hyödyksi ymmärtää myös muita palveluita ja infrastruktuureja, perustelee Mika kiteytyksen taustoja.

Tietokoneet ja -verkot -kategorian paremmuudesta kilpaillaan tänä vuonna Joensuussa 21.5. – 23.5. Mika ja Markus liikkuvat pelikentillä koko tapahtuman ajan aina avajaispäivästä lähtien. Tule siis rohkeasti paikan päällä morjestamaan, jos ICT-ala tai osallistuminen Taitaja-kisoihin kiinnostaa!