Slush-poiminta: Musiikin tekoon tarvitaan kohta vain hanska

Lukuaika < 1 min

Puettavien älylaitteiden sarja kasvaa: nyt rakennetaan hanskaa, jonka avulla voi luoda musiikkia.

Teksti: Sanni Jokinen

 

”Aiemmin soittaessa on koskettanut elotonta, kylmää esinettä. Nyt ihminen saa koskettaa lämmintä kättä ja soittaa itse itseään”, kertoo SmartHand-projektia Jyväskylän yliopistossa vetävä Janne Kekäläinen.

SmartHand on hanska, jonka sormien sisäpuolelle on asetettu kosketustunnistimet. Tunnistimien kautta tieto välittyy tietokoneelle, ja hanskan avulla voi siis soittaa periaatteessa minkä tahansa instrumentin ääniä. Hanskaa suunniteltiin aluksi opetuskäyttöön, mutta nyt ammattimuusikot ovat olleet siitä niin innostuneita, että kehitystä on suunnattu ammattikäyttäjien tarpeisiin.

SmartHandin kehitykseen on jatkossa tarkoitus perustaa yritys, ja ensimmäisen hanskamallin arvioidaan saapuvan myyntiin vuoden 2017 alkupuolella.

”Musta Barbaari kävi soittelemassa tätä eilen, ja hän oli silminnähden innostunut”, kertoi Kekäläinen torstaina Slushissa.

Tutustu SmartHandiin.