Mitä on perustietotekniikka?

It-ala on eräs nopeimmin kehittyvistä palvelualoista mitä tiedän. Se digitalisaation aiheuttama transformaatio, joka nyt ravistelee kaikkia toimialoja, on aina ollut osa it-alan niin sanottua perimää. Siksi itse alalle paluumuuttajana jouduin sisäistämään ison joukon muutoksia, joita en alaa sivusta seuranneena ollut ymmärtänyt. Erityisesti ihmettelin kun me Elisa Appelsiinilla puhuimme ”perustietotekniikasta”. Mitä se oikein on?

Kyse on siitä osasta tietotekniikkaa, joka on vaatimus nykyaikana liiketoiminnassa mukana olemiselle. Esimerkiksi toimivista läppäreistä ja sähköpostista sekä lähiverkosta, joka yhdistää niin tulostimelle kuin Googleen. Tällä ei siis erotu kilpailijoistaan, vaikka sitä tehokkaasti hyödyntäisikin, sillä heillä on pakko olla samat työkalut. Elisa Appelsiinin tuoma ratkaisu perustietotekniikkaan on sen hoidon ulkoistaminen meille kokonaisuudessaan. Niinpä meidän puheessamme perustietotekniikan palvelumme ja ulkoistuspalvelumme voivat usein vaihtaa paikkaa merkityksen hämärtymättä.

Erikokoisten yritysten tapa saavuttaa toimiva perustietotekniikka on perinteisesti eronnut toisistaan. Ulkoistukset olivat toiminnosta riippuen alun perin lähinnä suuryritysten välisiä jättimäisiä kauppoja, jossa siirtyi aina vähintään satoja ihmisiä työnantajalta toiselle ja valitettavan usein sitä kautta kortistoon. Pienemmille yrityksille vastaavia palveluita ei ollut tarjolla tai niiden ostaminen oli niin monimutkaista, että se olisi vaatinut enemmän resursseja kuin itse työn tekeminen. Moni yritys päätyikin rakentamaan kaiken kattavan it-osaston ja ostamaan tietoteknisiä palveluita vain satunnaisina tuntitöinä oman henkilöstön osaamisen loppuessa.

Tilanne on viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Palveluiden perusominaisuudet ja tuottamisen prosessit ovat vakioituneet, yleinen osaamistaso varsinkin ostamisessa noussut ja tekninen kehitys muun muassa pilvipalveluiden myötä tehnyt käyttöönotoista ja jatkuvasta tuotannosta selvästi kevyempää ja tehokkaampaa. Siinä missä pilvipalvelut vapauttivat investoimasta omaan konesaliin, Elisa Appelsiinin ulkoistuspalvelut vapauttavat asiakkaan operatiivisesta it-työstä. Ajatuksenamme on, että toimivan perustietotekniikan tulisi olla jokaisen yrityksen perusoikeus. Kellä tahansa, joka on valmis ostamaan jatkuvia vakioituja korkealaatuisia palveluita, pitäisi olla saatavilla ne hyödyt, joita myös suuryritykset ovat toiminnallaan jo pitkään tavoitelleet. Paikallisesti toimiva sadan hengen yritys voi siis ulkoistaa IT-palvelunsa aivan kuten globaali monitoimialakonsernikin ja keskittyä oman liiketoimintansa kehittämiseen.

 

Kirjoittanut

Topias Uotila on Elisan liiketoimintajohtaja, joka surffaa toimialojen yhdentymisen ristiaallokossa ja ansaitsee palkkansa rakentaessaan Elisalle liiketoimintaa sovellustason ulkoistuksilla.