Kuukauden startup: Naturvention

Lukuaika 2 min

Startup-yritys Naturvention haluaa tuoda raikasta ja puhdasta viidakkoilmaa sinne, missä sitä ei ole.

Mikä on ideanne, Naturventionin perustaja ja varatoimitusjohtaja Aki Soudunsaari?

“Ihminen syö päivässä kilon ruokaa ja juo kaksi kiloa nestettä, mutta hengittää 14 kiloa sisäilmaa. Vasta viime vuosikymmeninä ihmiset ovat alkaneet työskennellä sisäilmassa, mikä on vuosituhansien saatossa luontoilmaan tottuneelle elimistölle vierasta.”

”Olemme kehittäneet viherseinän, joka puhdistaa hengitysilmaa jätevedenpuhdistuksesta tutun biotransformaation avulla. Olemme korvanneet perinteisen mullan epäorgaanisella kasvumedialla. Tämän sekä etäohjatun kastelu- ja tuuletusjärjestelmän ansiosta yksi seinä vastaa 8000 kasvin puhdistustehoa, kun lehtien sijaan kasvien juuret puhdistavat ilmaa kemikaaleista.”

Miten mullistatte maailmaa?

“Jos sisäilmassa on esimerkiksi liikaa ammoniakkia, insinööri voi keksiä siihen täsmäsuodattimen. Sen sijaan yleisen hengitysilman puhdistamisessa uskomme, että luonto on insinööriä fiksumpi, sillä luonto on puhdistanut ilmaa jo miljoonia vuosia. Suomessa ihmiset kärsivät erilaisista sisäilmaongelmista ja kuivasta talvi-ilmasta, mutta ulkoilma on täällä edelleen hyvää.”

”Monissa maailman suurkaupungeissa ilmanlaatu on jo niin huonoa, etteivät ihmiset saa raitista ilmaa käytännössä lainkaan. Luomuruoan ja -juoman jälkeen puhdas ilma on seuraava terveystrendi, ja me tuomme puhtaan viidakkoilman sinne, missä sitä ei ole.”

Ketkä ovat asiakkaitanne?

“Toimimme yritysmarkkinassa. Tarjoamme kasviseinälle sekä etävalvonnan että kuukausittaisen huoltopalvelun. Tärkeimpiä asiakkaitamme ovat yritykset, jotka ovat ymmärtäneet terveyden ja hyvinvoinnin merkityksen työn tuottavuudelle, kuten kokoustiloja tarjoavat Radisson Blu, Svenska Handelshögskolan ja Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä sekä Suomen parhaaksi yritykseksi valittu tamperelainen IT-firma Vincit.

Suomessa ei ole vielä totuttu siihen, että eri palveluntarjoajat vierailevat yksityiskodeissa.

Aki Soudunsaari

Kuinka löydätte asiakkaat?

“Kahdella tavalla. Ensinnäkin teemme paljon raakaa myyntityötä, useimmiten kuitenkin hymy kasvoillamme. Muuten tuote ei tule tutuksi. Toiseksi asiakkaamme ovat yrityksiä, joiden omat asiakkaat hyötyvät tuotteestamme.”

”Sitä kautta sana kiertää, eikä ahkerasta myyntityöstä huolimatta mikään ole meille niin tärkeä käyntikortti kuin toinen asiakas, joka on saanut meiltä hyötyä ja hyvinvointia toimintaansa.”

Mistä raha tulee?

“Olemme olleet alusta asti vahvasti myyntipainotteinen yhtiö. Olimme myyneet ensimmäiset tuotteet, ennen kuin ne olivat edes valmiina. Olemme saaneet tuotekehitykseemme myös merkittävä tukea Tekesiltä ja ely-keskukselta, sillä yliopistotasoinen tutkimustyö ei ole halpaa.”

”Viime kesänä keräsimme seed-rahoituksella sijoittajilta 1,1 miljoonaa euroa nostaaksemme toimintamme seuraavalle tasolle. Tämän lisäksi yrityksessä on luonnollisesti mukana aika paljon perustajien omaa rahaa.”

Millainen tiimi teillä on?

“Itseni ja toisen perustajan Niko Järvisen lisäksi meillä on 25 työntekijää, ja määrä on tuplaantunut joka vuosi. Tuotteemme monipuolisen toiminnan vuoksi työllistämme hyvin erilaisia ammattilaisia, kuten biologeja, taloteknikoita, kemistejä, koodareita, hortomeja ja bisnespuolen osaajia.

”Meillä on naisia ja miehiä aika tasaisesti, ja iältään he ovat noin 25–70-vuotiaita. Jos olisimme kaikki 25-vuotiaita, menettäisimme paljon tärkeää kokemusta ja kokonaisuuden kannalta korvaamatonta monipuolisuutta.”

Seuraavat askeleenne?

“Seuraavaksi valloitamme nyt syksyn aikana Lontoon, joka on ilmanlaadulla mitattuna yksi Euroopan pahimpia paikkoja isoine liikennepäästöineen, katukanjoneineen ja vanhoine rakennuksineen.”

”Sen jälkeen suuntaamme maailman muihin isoihin kaupunkeihin esimerkiksi Lähi-Idässä ja Kiinassa. Tilausta tuotteellemme on varmasti, mutta tärkeää on luoda toimiva ja luotettava myynti-, osto- ja huolto-organisaatio, sillä eläviä kasveja ei voi kuljettaa kuukausia konteissa ympäri maailmaa.”

Kiinnostuitko? Katso myös video.

Teksti ja kuvat: Juho Paavola

Lue myös

Kuukauden startup: Catchbox

Kuukauden startup: Faralong

Suomesta testilaboratorio maailman startupeille

Pienyritykset ansaitsevat kaikki samat mahdollisuudet kuin jättiläisetkin