Kirkko on ihmisiä varten – myös digitaalisesti

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen sanasta digitalisaatio, mutta kirkko on alkanut päättäväisesti uudistua. Seurakunnat ovat astuneet digitalisaation virtaan ollakseen läsnä siellä, missä ihmiset tänä päivänä muutenkin toimivat.

Yritykset haluavat kukin omalla alallaan palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Myös evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat uuden edessä: ihmisiä on palveltava niissä kanavissa, missä he haluavat tulla kohdatuksi.

”Kirkon tarkoitus on ihmisten tukeminen ja auttaminen. Ihmisten kohtaamisen torit ovat tänä päivänä digitaalisessa maailmassa. Meidän läsnäolomme näillä toreilla on hyvin tärkeää”, kertoo Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra Juha Rintamäki.

Kuva: Pekko Vasantola

Juhan mukaan digitalisaation mukanaan tuomat muutokset ovat vierineet osaksi kirkon arkea muutamassa vuodessa.

”Ehkä suurin muutos on ollut se, ettei kirkon toiminta ole enää niin ajasta ja paikasta riippuvaista: ennen seurakuntalaiset matkasivat pitkiäkin matkoja kirkkoon, nyt kirkko tulee heidän luoksensa puhelimen tai tietokoneen välityksellä”, kuvailee Juha.

 

 

 

 

Chatista hautajaisportaaliin

Asiakkaiden lisäksi myös kirkon työntekijöiden elämä on muuttunut. Kalenterit, tilanvaurausjärjestelmät ja muut sähköiset ratkaisut ovat tehostaneet seurakuntien sisäistä toimintaa nopeasti. Juhan mukaan hienoa on myös se, että kirkon työntekijät voivat nyt entistä helpommin ja nopeammin saada työssään näkyviä vaikutuksia aikaan.

”Päätimme viime vuoden marraskuussa järjestää kodittomien hätämajoituksen Helsingissä. Kiitos sosiaalisen median, saimme muutamassa päivässä 500 helsinkiläistä auttamaan kirkon työntekijöitä hätämajoitusjärjestelyissä eri puolilla kaupunkia. Tämä hätämajoitus on jäänyt pysyväksi toiminnaksi siitä lähtien.”

Sosiaalinen media ja muut digitaaliset vuorovaikutuskanavat ovat Juhan mukaan helpottaneet suuresti asiakaspalvelua: keskusteluita voidaan käydä esimerkiksi chatissa ja palautetta jättää netissä.

”Ennen täytyi tulla kirkolle, jos halusi jutella työntekijöidemme kanssa. Monet toki haluavat vieläkin toimia näin, mutta toisille taas on huomattavasti helpompaa jutella sähköisissä kanavissa.”

Helsingin seurakunnat ovat myös parhaillaan kehittämässä portaalia, joka auttaa omaisia hautajaisten järjestämisessä ja läheisen muistamisessa. Portaalissa olisi mahdollista esimerkiksi vertailla hautaustoimistoja, valita toimitukseen virsiä, lähettää läheisen haudalle kynttilöitä ja katsoa myös omaisen hautaustestamentti, mikäli hän on sellaisen tehnyt ennen kuolemaansa. Juhan mukaan tarkoituksena on soveltaa hautausportaalin mallia ja tehdä ihmisille helpommaksi myös kaikki muutkin kirkolliset toimitukset kuten häät ja kastajaiset.

Vapaus kehittää

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu 400 seurakuntaa. Näin valtavassa organisaatiossa muutokset vievät aikansa. Juhan mukaan seurakunnilla on hyvin pitkälle mahdollisuus itse päättää, miten ne kehittävät toimintaansa.

”Digitalisoituminen saattaa yhdessä seurakunnassa olla jo hyvinkin pitkällä, kun jossain muualla vasta vähitellen aloitellaan muutosta. Meillä on suuri vapaus kehittää innovaatioita, joita ensin kokeillaan jossain seurakunnassa ja jotka sitten leviävät myös muiden käyttöön. Näin syntyvät parhaat ideat”, kuvailee Juha.

Juhan mukaan koko kirkko on vahvasti sitoutunut kehittämään toimintaansa digitaalisuuden luomien mahdollisuuksien avulla. Lauttasaaren seurakunnassa esimerkiksi pohditaan parhaillaan, miten kirkon sisätilat ja piha-alueet saataisiin tehokkaammin seurakuntalaisten käyttöön. Ideana on, että tiloja voisi varata netin tai sovelluksen kautta esimerkiksi harrastusporukan kokoontumiseen tai kaupunkikulttuuritapahtuman järjestämiseen.

”Koen, että nyt ja tulevaisuudessa kirkon tarkoitus digitaalisessa maailmassa on olla olemassa ihmisiä varten. Nyt meillä vain on entistä tehokkaampia keinoja saavuttaa tämä tavoitteemme.”

Juhan ohjeet digitalisaation hyödyntämiseen:

  1. Digitaalisuus mahdollistaa asiakkaiden kohtaamisen ja vuoropuhelun aivan uudella tavalla. Se helpottaa niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin arkea ja parantaa asiakapalvelua.
  2. Sähköiset kanavat eivät korvaa kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutusta, vaan ne auttavat tiettyjä ihmisiä esimerkiksi pyytämään apua helpommin.
  3. Parhaat ideat syntyvät, kun joku alkaa rohkeasti luoda ja testata digitaalisia innovaatioita. Näistä ideoista on hyvä valita ne, joiden uskoo sopivan omaan toimintaansa.

opas-icon

Lataa opas: Digitalisoi asiakaspolkusi

Tästä oppaasta saat tietoa, miten tehostat asiakaspalvelun toimintaa digitaalisten kyvykkyyksien ja automaation avulla.

LATAA OPAS