Elisa Innovation Challenge 2017 -kisan finaalikolmikko selvillä

Lukuaika 3 min

Konenäkö löytää parkkipaikan, seinäproppu paljastaa kosteusvaurion ja kylmäpostilaatikko pitää kotiin kuljetetun ruoan tuoreena. Kenen innovaatio pääsee lopulta parrasvaloihin Slushissa?

Teksti ja kuvat: Juho Paavola

Kun viime vuoden Elisa Innovation Challenge -kilpailussa etsittiin innovaatioita kahdessa erillisessä sarjassa, tämän vuoden kisassa on vain yksi sarja.

Tavoitteena oli luoda uusia ratkaisuja ihmisten, yritysten tai teollisuuden arkisiin ongelmiin digitaalisuutta hyödyntäen. Osallistujilta toivottiin oivaltavia sovelluksia älykodin varustamisesta kiinnostuneille kuluttajille sekä keksintöjä, jotka digitalisaatiota hyödyntämällä tekevät teollisuudesta, tehtaista tai logistiikasta entistä älykkäämpää ja tuottavampaa.

Kilpailu käynnistyi toukokuun alussa ideoiden keruuvaiheella. Kesäkuun 28. päivä mennessä jätetyistä kilpailuideoista valikoitiin 10 tiimiä mukaan varsinaiseen kilpailuun. Elokuun alussa käynnistyneen kuuden viikon mittaisen tuotekehitysvaiheen jälkeen kilpailijat kutsuttiin pitchaus-kisaan Elisan pääkonttorille. Tämän myötä päästiin tilanteeseen, jossa kolme finalistia ovat selvillä.

Jatkoon pääsivät suomalaiset tiimit Humia ja IqBox sekä sveitsiläinen Parquery. Kaikkia kolmea yhdistää se, että vaikka palvelut on suunnattu pääasiassa yritysmarkkinaan, ne ratkovat samalla tavallisten kuluttajien arkisia ongelmia. Kilpailutuotteiden tarkemmat kuvaukset ovat alla.

Finalistit aloittavat nyt loppusuoran, joka huipentuu marras-joulukuun taitteessa finaaliin Slush-tapahtumassa. Voittaja saa palkinnoksi Elisalta 50 000 euroa toimitansa kehittämiseen ja pääsee myös osallistumaan Slush 100 Pitching competition -kisaan tapahtuman päälavalle.

Ratkaiseeko voittaja kaupunkien pysäköintipulmat, kiinteistöjen homeongelmat vai tuoreruokatoimitusten haasteet. Se selviää seuraavan kahden kuukauden aikana.

Elisa Innovation Challenge 2017 -finalistit

Humia

Rakennusten kosteus- ja homevaurioista on Suomessa huudettu viime vuodet suureen ääneen ja hyvästä syystä, mutta syntyessään kosteusvaurio on usein hiljainen hiipijä.

Humian Jari Penttilä haluaisi kirjaimellisesti lyödä naulan kosteus- ja homeongelmien arkkuun. Humia-tiimin kehittämä naulan tai propun muotoinen langaton kosteussensori kertoo helposti minkä tahansa rakenteen kosteuden ja lämpötilan.

Tätä varten espoolainen yritys Humia on kehittänyt langattoman ja automaattisen rakennekosteuden seurantajärjestelmän.

Anturi upotetaan talon riskirakenteisiin propun tavoin. Se mittaa huoneilman tai rakenteen suhteellista kosteutta ja antaa hälytyksen, mikäli raja-arvot ylittyvät.

Seurantajärjestelmä on suunnattu urakoitsijoille rakentamisen aikaiseen kosteudenhallintaan sekä kiinteistön omistajille. Koska järjestelmä dokumentoi olosuhteet tietokantaansa, se tuo selkeyttä esimerkiksi rakentamisen takuukysymyksiin.

Kiinteistöjen omistajat puolestaan voivat hyödyntää arkiston kosteustietoja myydessään kiinteistöä – olettaen, että mahdollisiin hälytyksiin on myös muistettu regoida oikein.

IqBox

Verkossa tapahtuva ostaminen kiihtyy kasvavalla vauhdilla, mutta elintarvikkeiden kauppa Suomessa on vielä lapsenkengissä. Suurin syy hitauteen ovat toimitusketjut, sillä elintarviketurvallisuuden vuoksi ihmisen pitäisi kyetä olemaan kotona tilauksen saapuessa ja poimimaan tavarat jääkaappiinsa.

IqBox on toistaiseksi edennyt toiseen prototyyppiin, jota ohjaa Arduino-pohjainen tietokone. Tiimin tavoite on itse älylaitteen ohella saada aikaan monipuolisesti hyödynnettävä pilvipalvelu, jonka ansiosta ruuan toimittajia ja toimitustapoja ei rajoiteta millään tavoin. Näin palvelu voitaisiin saada nopeassa ajassa laajamittaiseen käyttöön.

Pääkaupunkiseudulla toimiva iqBox taklaa elintarvikkeiden säilyvyysongelman postilaatikollaan, joka toimii samalla jääkaappina.

Yhtiön tarkoituksena on kerätä prototyyppi-vaiheessa olevalle kylmäpostilaatikolleen partnereita kauppaketjuista, mutta samalla se haluaa pitää sovelluksen avoinna kaikille kuljetuspalveluille, jolloin asiakas säilyttää valinnanvapautensa.

Hieman Postin pakettiautomaatin tapaan toimivaa laatikkoa ohjataan älypuhelimella. Kun tilaus on tulossa, sovellus asettaa kaapin viilenemään. Koska tuotteet pysyvät kaapissa tuoreina, asiakas voi poimia tuotteet juuri silloin kun se hänelle itsellen sopii. Niin lähetti kuin asiakaskin avaavat laatikon älypuhelimella.

Parquery

Sveitsiläinen Parquery on kilpailussa mukana ohjelmistollaan, joka tekee pysäköintialueilla vapaan pysäköintiruudun löytämisestä entistä helpompaa.

Parqueryn sovellus perustuu tietokonenäköön ja koneoppimiseen, joiden ansiosta yhden suurenkin pysäköintialueen liikennettä voidaan seurata ja analysoida vain kahdella kameralla. Tieto pysäköintikäyttäytymisestä perustuu pysäköintimaksu ja -aikatietojen vertailuun.

Koska järjestelmä toimii pilvipalvelun avulla, se lyö asennus- ja käyttökustannuksissa perinteisen, päällysteeseen asennettavan sensoritekniikan. Parqueryn motiivina on tehdä autoilijoiden pysäköimisestä entistä vaivattomampaa ja tehdä sitä kautta myös palvelua käyttävistä pysäköintialueista entistä houkuttavampia.

Tähän mennessä yhtiö on pilotoinut ohjelmistoaan muun muassa lentoasemilla 19 eri maassa.

 


Elisa Innovation Challenge 2017 -kilpailussa etsitään uusia menestysinnovaatioita esineiden internetin, teollisuuden ratkaisuiden ja älykotien piiristä.​ Kilpailu huipentuu marras-joulukuun taitteessa Slush-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa, jossa finalistit pitchaavat ideansa tuomaristolle vielä kerran. Kilpailun voittaja palkitaan 50 000 euron pääpalkinnolla. Voittaja pääsee myös osallistumaan Slush 100 Pitching Competition -kilpailuun.